Harry Potter -fanit

  • Suurenna fontin kokoa
  • Fontin oletuskoko
  • Pienennä fontin kokoa

Kuoleman varjelukset 3D-elokuvaksi

Elokuva Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 1, tullaan näkemään tavallisen formaatin lisäksi 3D-elokuvana, varmistaa Warner Bros. Asiasta kertoo The Leaky Cauldron.

Vielä ei ole tietoa tuodaanko elokuva 3D-muodossa myös Suomeen, mutta ainakaan teknologian ei pitäisi olla este; tällä hetkellä elokuvateattereissa pyörii kysesessä muodossa Avatar. 

 

Puoliveriselle prinssille Oscar-ehdokkuus

Tänään julkistetussa Oscar-ehdokkaiden listassa Harry Potter ja puoliverinen prinssi -elokuvalle on myönnetty ehdokkuus kuvauskategoriassa. Parhaan kuvauksen Oscar-pystistä havittelee kuudennen Potter-elokuvan lisäksi Avatar, The Hurt Locker, Kunniattomat paskiaiset ja The White Ribbon -elokuvat. Ehdokkuus on kuvauksesta vastanneen Bruno Delbonnelin kolmas Oscar-ehdokkuus ja Harry Potter -elokuvasarjan seitsemäs ehdokuuss. Aikaisemmin Viisasten kivi keräsi kolme ehdokkuutta, Azkabanin vanki kaksi ja Liekehtivä pikari yhden. Potter-elokuvat eivät ole vielä saaneet ainuttakaan Oscar-patsasta kotiin asti.

Elokuva-alan arvostetuimmat palkkinot jaetaan 82. kerran Suomen aikaan varhain maanantaiaamuna 8. maaliskuuta.

 

Alexandre Desplat Kuoleman varjelusten säveltäjäksi?

Ranskalainen elokuvamusiikin säveltäjä Alexandre Desplat saattaa säveltää viimeisten Harry Potter -elokuvien musiikin. Film Score Monthly esittelee neljäkymmentä tämän hetken kuuminta nimeä elokuvamusiikin saralla ja kertoo Desplatin astuvan taikamaailmaan Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 1 -elokuvan myötä.

Desplat on ollut kaksi kertaa Oscar-ehdokkaana elokuvista The Queen (2006) ja The Curious Case of Benjamin Button (2008). Hänen muihin viimeaikaisiin sävellyksiinsä lukeutuvat mm. elokuvat Kultainen kompassi (2007), Julie & Julia (2009) ja Twilight - Uusikuu (2009).

Mikäli huhu pitää paikkansa, Desplatista tulee jo neljäs Harry Potter -elokuvia sävyttänyt säveltäjä. Kolmen ensimmäisen elokuvan musiikista vastasi John Williams, Liekehtivän pikarin nuotitti Patrick Doyle ja kahden edellisen elokuvan musiikin sävelsi Nicholas Hooper.
 

Kuvia Wizarding Worldista

Amerikkalainen Potter-fani on julkaissut sivustollaan kuvia Floridassa rakenteilla olevasta Wizarding Worldista. Kuvia näemme muun muassa Tylypahkasta, laiturista 9 ja 3/4, Sianpää-pubin kyltistä, sekä monista vielä rakennustelineiden ympäröimistä rakennuksista.
 

Kuvia Fleurin hääpuvusta

Fleurin hääpuvusta on julkaistu kuva HP4U-sivustolla. Kuvassa selin kameraan olevan Fleurin vieressä nähdään violettiin pukuun pukeutunut Bill. Hääpukuihin pukeutuneesta kaksikosta saattaa näkyä vilaus myös Puoliverinen prinssi DVD:n lisämateriaaleissa, "kulissien takana"-videossa, arvelee HP4U.
 

Mitä jäi potteristille mieleen vuodesta 2009?

Mitä kaikkea tapahtui Potter-maailmassa vuoden 2009 aikana? Odotitko uutta elokuvaa? Saitko uusia ystäviä? Näitkö Phelpsin veljekset? Hihkuitko innosta, kun Kalkaros paljasti olevansa puoliverinen prinssi? Luitko kirjat vielä kerran... tai kymmenen kertaa? Säästitkö viikkorahaa, että saisit ostettua Siuntio Sulosäkeen tarinat? Neuloitko tupahuivin? Käytitkö aivan liikaa aikaa Vuotiksessa roikkumiseen?

Harry Potter -fanit muistelee menneitä, ja haluaa että sinäkin kerrot muistosi menneen vuoden varrelta.

Vuosi 2010 tuo mukanaan ainakin uuden elokuvan, ja varmasti muutakin mukavaa. Mutta ensin muistellaan vanhoja. Suuntaa siis Ajatuseulaan.

 

J.K. Rowling muutti vuosikymmentä

J.K. Rowling on valittu yhdeksi kymmenestä skottinaisesta, jotka muuttivat vuosikymmentä. Muita The Scotsman-sanomalehden tekemässä listauksessa esiintyviä skottinaisia ovat mm.  Susan Boyle ja Ann Gloag. J.K. Rowling mainitaan paitsi erinomaisten kirjojensa takia myös lahjoituksistaan hyväntekeväisyyteen.
 

Neljän Potter-näyttelijän haastattelu

The Remembrall -sivustolla on nähtävillä video The Paul O'Grady show:sta, jossa pieni Potter-fani haastattelee neljää näyttelijää (Dan Radcliffe, Rupert Grint, Jessie Cave ja Tom Felton) Puoliverinen Prinssi-elokuvaan liittyvillä kysymyksillä. Vastauksista käy ilmi mm. Tom Feltonin lempikohtaus ja kysymysten yhteydessä elokuvasta näytetään pätkiä.
 


Sivu 1 / 18

HP-fanit kyselee

Mitä odotat eniten Potter-vuodelta 2010?
 

Loitsuloota

Laskurit tulevat sivuille heti kun ehdimme ne lisätä!

Viimeisimmät viestit: 11 tuntia, 36 minuuttia sitten
  • MaronMcGrang : MOI
  • Lunalove : moi
  • Victoire : MOIKKA
  • Victoire : MOI
  • lintsi : no munki pitää mennä
  • lintsi : moi moi
  • snöge : munkin pitää mennä. moi moi
  • lintsi : moi
  • snöge : moikka!
  • Sardiinimies : pitää mennä moikka
  • Sardiinimies : mulla menee hyvin
  • Sardiinimies : en voi olla kauan miten menee
  • Sardiinimies : moi snöge
  • snöge : ?????
  • snöge : onkos täällä ketään
  • snöge : moikkelis
  • dobby98 : heippatiralla sille joka näkee tän viestin! :)
  • .Dragon Malf : Meen pelailee sit Moro.
  • .Dragon Malf : Halojaa....
  • .Dragon Malf : onko ketää paikalla.
  • .Dragon Malf : Hei. Tulin juuri xP
  • Se Potter Fa : meen moikka
  • Se Potter Fa : mink ikäne oot??
  • Se Potter Fa : TÄÄL OLLAA
  • Se Potter Fa : HEHEE
  • JUHOXA : heido
  • JUHOXA : no mun on pakko hakee marsuil heinää ja sit on liikuntakerho
  • JUHOXA : ookko viel tääl?=)
  • Se Potter Fa : heippat
  • JUHOXA : no ei si..

Vain rekisteröityneillä käyttäjillä on oikeus kirjoittaa

Paikalla

Sivustolla on 11 vierasta 

Kirjautuminen